Prosessiportfoliot: yksi teos, teossarja ja näyttely
Boyhood eli veljesten nuoruusvuodet. Muotokuvamaalaus ei ole erityinen kiinnostuksen kohde minulle, vaan kuuluu sarjaan haasteita, joiden taklaamisen jälkeen rohkenen todeta oppineeni jotakin ja edetä johonkin muuhun, kenties vapaampaan muotoon.
Tässä muotokuvan tyyppisessä maalauksessa ideana oli haaveeni esittää yhdellä liikkumattomalla kuvalla ajan kuluminen. Miten esitän, osin haikeana, niitä hienoja vuosia, jolloin poikamme olivat iloisia nuoria poikia, reippaita jalkapalloilijoita ja miten pian heistä tuli hienoja nuoria miehiä.
Akvarelli oli ehkä suuritöisin koskaan tekemäni. Jo pelkästään piirtämiseen meni päiviä, Haastelliisuutta piirtämiseen toi erityisesti se, että vaikka hahmot ovat tuttuja, eihän minulla tietenkään ollut tarkkoja valokuvia kaikista vaiheista, saati sellaisia, joissa aurinko olisi paistanut samasta suunnasta. Varjot piti siis enimmäkseen päätellä.
Maalatessa työtä noin kolmen viikon aikana iltaisin ja viikonloppuisin jännitin jokaista vaihetta, sillä akvarellissa on virheitä vaikea tai mahdoton korjata. Teknisistä yksityskohdista sen verran, että kaikki yli kymmenen vaihetta on maalattu märkänä erittäin märälle paperille, ja värivalikoimana on muotokuvissa käyttämäni valikoima Daniel Smithin värituubeja: Quinacridone Gold, Quinacridone Rose, Pyrrol Scarlet, Ultramarine Turquoise ja Azo Yellow.
Kuva ei ole vain kahden pojan kasvukäyrä tai perhekuva, vaan siinä on yleisempiäkin merkityksiä. Mihin haihtuu lapsuus ja hymyt kasvoilta, kun tilalle tulee aikuinen, kontrolloitu ilme ja erilaisia vastuun taakkoja? Jääkö se ihmisen sisälle ja silmäkulman pilkkeeseen? Viittaan teoksella tietysti myös Linklaterin elokuvaan Boyhood, joka kertoo nuoren pojan kasvusta aikuiseksi, ja jota on elokuvaksi poikkeuksellisellisesti kuvattu vuosikausia pojan eläessä ja kasvaessa.
Alla on prosessivideo Boyhood-maalauksen vaiheista.
Story of the seven seas on teema, jonka ympärillä olen tunnustellut turkoosia, kirkausta, puhdasta vettä. Ajatus lähti liikkeelle, mistäpä muustakaan kuin väreistä. Turkoosi on ollut mielestäni kaunis väri jo 1980-luvulta asti. Ne luultavasti tietävät mitä tarkoitan, jotka ovat eläneet silloin.
En juurikaan enää matkusta nykyisin, mutta kun aloin poikani kanssa suunnitella matkaa Italiaan, yksi syistä lähteä oli kieltämättä itselleni kaipuu terästää muistikuvia meren sävyistä. Hain täydellistä väriä Italian rannikon merivedelle ja etsintöjen tuloksena paitsi löysin ultramariiniturkoosin, myös tutustuin muihinkin sinivihreisiin sävyihin.
Samaan aikaan minulla oli hyvä työtila suurillekin akvarelleille ja rullittain hyvää paperia. Näitä kahta ajatusta yhdistämällä lähdin kokeilemaan runsaan veden käyttöä ja valuttamista keinona saada aikaan ikäänkuin virtaavan veden liikettä.
Olen aiemmin elämässäni nähnyt useita valtameriä, ja kaipuu tietyn turkoosin kimallukseen ei mene ohi pimeän Pohjolan talvessa vaan päin vastoin. Olen tuijottanut aaltoihin ja tunnistanut sen, että eri merillä on omia tunnuspiireitään.
Story of sevel seas on monitulkintainen teema, sillä se yhdistää sekä sanan merkitysten muuttumisen ajan kuluessa että yhdistävät tekijät monen erilaisen välillä.
En tiennyt ennen taustatutkimustyötä, että historiankirjoituksen ja wikipedian mukaan antiikin seitsemän merta olivat aivan eri meret kuin nykyiset seitsemän merta, koska antiikin kreikkalaiset ja roomalaiset eivät juuri käyneet Välimerta ja Persianlahtea kauempana, mutta myöhemmin merialueet aukenivat löytöretkeilijöiden aikaan. Sanonta seitsemästä merestä ei silti muuttunut, jokin ajatuksen kattavuudessa ja kenties luvussa seitsemän kiehtoo ihmismieltä.
Meret, erilaiset ja samanlaiset, päätyivät akvarellisarjani aiheeksi, ja aihepiiri on sitä työstäessä osoittautunut laajaksi. Pohdin myös ihmisen roolia ja vastuuta merien ja niiden eliöstön hyvinvoinnista. Vesi kaikissa merissä on lopulta yhtä ja samaa, yhteistä vettä.
Osana teossarjaa esitän myös lasiastiallisen sinertävää, vesivärein turkoosiksi värjättyä vettä, ikään kuin vastauksena haikeaan haaveeseeni pystyä tuoda mukanani matkalta pala merivettä. Pohdin sitäkin, onko vesivärillä värjätty vesi vesiväriteos, mutta tulin siihen lopputulokseen, että se kuuluu sarjaan ja kolmidimensionaalisena hyvin täydentää maalauksia.
Teossarja on vielä kesken. Maalaan edelleen sarjaan kuuluvia meriaiheita. Vielä sarjan ollessa kesken teossarjasta yksi osa, 100 x 70 cm kokoinen Mare Ligure, myytiin talvella 2024 Chiaroscuro e Dolci Colori -näyttelystä helsinkiläiseen kotiin. Jää nähtäväksi tuleeko sarjaan lopulta seitsemää osaa, mutta osa niistä tulee muodostamaan kevään lopputyönäyttelyni teoskokonaisuuden.
Tulen kuvaamaan ja julkaisemaan teossarjan kuvia täällä myöhemmin. Osa meriaiheista näkyy myös näyttelyvideolla.
Näyttelysuunnittelu on palapeli, jossa osaa paloista ei ole tehty ja puolet on aivan eri peleistä! Tältä tuntui vielä kahta kuukautta näyttelyä, ja tältä tuntui edelleen kahta päivää ennen avajaisia.
Suunnitellessani Chiarascuro e dolci colori -näyttelyä Akvartiin oli johtoajatuksena yhdistää kahta täysin eri teemaa, matkapäiväkirjamaisia Italian valoja ja varjoja, ja kotoisen kesän värejä. Tämä yhdistelmä osoittautui hankalaksi, vaikka olisi hyvinkin voinut sopia kaksikerroksiseen galleriaan. Kohotin koko ajan rimaa itselleni siitä, mitä voisin esittää, ja totesin vähintään toisen valituista teemoista ohueksi.
Näin näyttelysuunnittelun edetessä teemoittelu pirstoutui, ja erilliisä toisiinsa liittyviä teemoja päätyi näyttelyyn useampia: Italiasta innoituksensa saivat Viaggio eli matka, Chiaroscuro eli hämärän valo, Casa Lontano de Casa eli kodit kaukana kotoa, Dolci Colori eli makeat värit, ja sitten alakerrassa näyttely jatkuuu inspiraationsa kotimaasta saaneisiin teemoihin, läheisiin ja maaseudun rauhaan.
Mistä sain ideoita siihen, mitä esittää, miten ripustaa, ja miten muodostaa näitä kokonaisuuksia? Teosten valinta pohjautui siihen, mitkä omista töistäni kestäisivät muiden katseen. Kuratointi oli siis helppoa, kun sen itse teki: päätin siis yksinkertaisesti esittää ne työt, joita vähiten häpesin.
Ripustuksen suunnittelu olikin vaikeampi kysymys. Tein näyttelytilasta pienoismallin (kuvassa). Pohdin teosten värien sopivuutta toisiinsa ja tilaan, ja päädyin lopulta kuitenkin loogisiin kokonaisuuksiin ja tarinaan esitysjärjestyksen ohjaavana tekijänä. Otin huomioon myös sen, että muuta galleriatilaa hämärämpään portaikkoon sopivat parhaiten yön ja illan valot, joita oli sopivasti sekä Pispalasta että Italiasta, eli ne toimivat siirtymänä kahden teeman välillä.
Mistä sain hyviä esimerkkejä? Muiden näyttelyistä. Gallerioita ja museoita kiertäessä esillepano on joskus vain välttämätön paha ja välillä se lisää teosten voimaa, vuorovaikutusta ja dynamiikkaa. Mieleeni on jäänyt muutamasta aiemmin näkemästäni näyttelystä kollaasimainen kokoelma pieniä teoksia harmonisena kokonaisuutena koko seinän leveydeltä, esimerkiksi punaisen seinän erilaiset teokset Pohjois-Norjan taidemuseon Gába-näyttelyssä syksyllä 2023 Tromssassa ja Veikko Halmetojan ripustama Timo Vuorikosken näyttely Bottega galleria Saskiassa Tampereella marraskuussa 2023.. Jotakin sellaista toivoin voivani toteuttaa myös omassa näyttelyssäni.
Alla video näyttelykokonaisuudesta. Sivun alalaidassa myös kuvia näyttelyn rakentamisesta.